Demeter_2020_4.jpg

Demeter 4/2020

Myrsky heiluttaa puita ja niiden oksat hakkaavat toisiaan vasten, ainakin metsässä. Jos puut ovat tarpeeksi tiheässä, ne auttavat toisiaan kuivien oksien irrottamisessa. Ehkäpä mekin voimme toisiltamme melko hellästi karistaa kuivahtaneita pinttymiä tai muita luutuneita ajatuksia, silloin rakentuisi uutta.

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus

Korona ja biodynaaminen maatalous

Rytmi on liikettä

Pikalähtö juurileivontaan

Näkeminen haasteena III

Biodynaaminen viljely, ravitsemus...

Pyralidijäämät puutarhurien kiusana

Demeter-ehdot kiristyvät

Demeter-tuotannon periaatteet

Hermannilta heinään

Ajankohtaista

Demeter_2019_2_kansi.jpg

Demeter 2/2019

Kesäkuun alku oli äsken ja onko yhtään satanut? Huhtikuu oli todella kuivaa ainakin Etelä-Suomessa, lumien sulaminen nopeutui kovahkon ja jatkuvan tuulen takia ja sen jälkeen oli ainakin pari viikkoa poutaa. Lämpötila vaihteli. Toukokuussa runsaan sateen jälkeen taas kuivaa, puolivälissä uusi lämpöaalto. On ollut kevätmyrskyjä, nopeita tuulia, rankkasateita. Kesäkuussa voikukkien kukat ovat vielä syötäviä, vaahteran kukat maistuivat toukokuussa hiukan medelle, nyt niitä ei ole. Etsimme jo ilahduttavan paljon villiyrttejä, sieltä löytyvät myös lääkkeemme elämänvoimien lisäämiseen.

SISÄLTÖ

Demeter 2019 3 kansi.JPG

Demeter 3/2019

On syksy jälleen ja edellisen kesän viljat, juurekset ja hedelmät ovat osin näkymättöminä voimavaroina meissä, osin näkyvinä laareissamme ja koreissamme sekä virtuaalisina pankkitileillä. Maailmalta kuuluu ihmeellisiä asioita, Iranissa ei enää metrovaunujen jako miesten ja naisten vaunuihin ole tätä päivää, ihmiset menevät niihin ihan sekaisin. Mielenosoitukset saavat huomiota ja mehiläiset ovat saaneet tukea useissa maissa. Sademetsät ja pohjoiset metsät palavat, jäätiköt sulavat.

Uusi kansainvälinen Demeter-yhdistys on perusteilla ja se tarkoittaa yhdistyvää biodynaamista kenttää, jossa biodynaamisen viljelyn edistäminen, neuvonta ja valvonta tulevat saman katon alle. Yleisradiossa puhutaan biodynaamisesta viljelystä ja luomu porskuttaa Suomessakin.

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus
Tähdet
DIMA 2019
Näkökohtia ikääntymiseen
Eetterilaaduista Ernst Martin mukaan II
Luontopäiväkirja
Snellun Puutarhapaja
Ridammerhoeve
Fruittuin van West
Alex Podolinskyn muistolle

Demeter 1-19 kansi.JPG

Demeter 1/2019

Biodynaamisessa liikkeessä työskennellään vuosittain yhden yhteisen teeman kanssa. Tarkoitus on nostaa siihen liittyviä asioita keskusteluun ja tietoisuuteen ja tehdä konkreettisia tekoja aiheen parissa. Viime vuoden teema “Talous maataloudessa” sai paljon tilaa lehdessämme ja sen parissa tehtiin myös tulevaisuutta kohti tähtääviä käytännön tekoja. Niistä yksi, Biodynaamisen viljelyn säätiön maanhankintakampanja Vesilahdessa saavutti tavoitteensa helmikuussa 2019, kun säätiö osti biodynaamisesti viljellyt pellot ja turvasi näin niiden säilymisen biodynaamisesti hoidettuina myös tulevaisuudessa.

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus
Tähdet
Biodynaamisen yhdistyksen Itä-Uudenmaan alueryhmän vuodet Maanviljelys taloudessa
Katse maahan
Biodynaaminen maatila osana koulua
Puiden istutusta koululaisten kanssa
Kurjen biodynaamisen maatilan vuokrapellot pelastettu
Ruoantuotannon aiheuttaman ympäristöongelman ratkaisu
Elämä pursuilee mureasta maasta
Tulen vuosi — tribuutti maanviljelijöille
Vuoden teema 2019/20 — Henkinen maataloudessa

Demeter 2020_1 kansi.JPG

Demeter 1/2020

Miten odotan tulevaa kesää; miten innostuva uskallan olla ja miten varovainen haluan olla. Miten osaan luopua vanhasta ja turhasta. Siemenet on jo tilattu, viljelysuunnitelmat hahmoteltu ja mietitty? Lumeton oli talvi etelässä, mutta pohjoisessa ja idässä oli ennätysmäärä lunta. Kovia tuulia, maat märkiä — miten ne muokataan, jos pellolle ei voi siksi mennä?

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus
Maidon rasvahappokoostumus
Vaellus juustonvalmistuksen juurille
Terveisiä Maatalouspäiviltä
Demeter Internationalin perustaminen
Biodynaaminen liike yhdistyy
Värit puhuvat
Venusvuosi 2020
Näkyvän maailman aistilaadut
Kasviviljely luomumenetelmin
Lindbloms Frö
Hengitä ilmastokriisin kanssa
Suomen luonnon päivä
Tutkimusrahoituksen hakeminen

Demeter 2020_2 kansi.JPG

Demeter 2/2020

Pandemia eristää meitä toisistamme. Talous sakkaa monella alalla, osa tekee työtä poissa työpaikaltaan, mutta viljelijät eivät voi eivätkä halua. Maata ei voi viljellä eikä eläimiä hoitaa etätyönä. Kesä tulee vyöryen ja viljely jatkuu. Lähikosketus multaan tuo parantavia bakteereita iholle. Ajattelemme päivittäin miten elämänvoimia voi vaalia, miten elämänvoimien luominen ja kerääminen sujuu viljelijältä, kuluttajalta tai tutkijalta?

SISÄLTÖ

Muurahaiset ja muut pistiäiset
Palkokasvit päiväkirjassa
Kumppanuusmaatalous
Kestävää ruoantuotantoa
NFR årsmöte — NFR kokous
Terveisiä Maatalouspäiviltä
Kuinka biodynamiikka muutti elämäni
Näkeminen haasteena
Mitä näet
Mitä kokit ajattelevat
Samarbete mellan biodynamisk forskning

Demeter_2020_3.jpg

Demeter 3/2020

Suhteemme eläimiin on Ueli Hurterin kirjoituksen nykyaikana kulkutaudin varjossa erityisen tärkeästä asiasta. Sisäinen kompostointi oli työryhmän aiheena talvipäivillä ja sillä kurssilla esiteltiin seitsemän elämänprosessia, joten julkaisemme aiheesta myös tri Ross Rentean nettihaastattelun. Kompostoinnista Penttalassa ja Penttala-akatemiasta ja sen kiin-nostuksen kohteista kirjoitti Erkki Airikkala.

Rukiin kylvön ajankohta ja sen määrittäminen vanhassa maataloudessa on Antti Hovin artikkelin aiheena ja tuo esiin luonnon seuraamisen tärkeyden. Steinerpedagogi ja eurytmisti Pirjo Vahviala on tutkinut sitä, kuinka luonto ja arkkitehtuuri tukevat oppimista Snellmankorkeakoulussa, otsikolla Snell-man-korkeakoulu opiskeluympäristönä Maurice MerleauPontyn filosofisten käsitteiden kannalta tarkasteltuna.

SISÄLTÖ

Suhteemme eläimiin

Sisäinen kompostointi

Seitsemän elämänprosessia?

Kurssitoiminta Penttalassa

Rukiin kylvö vanhassa maataloudessa

Luonto ja arkkiteht. Snellman-kork.koul. Näkeminen haasteena, osa II

Jochen Bockemühl

Unelmien maatila

Pentti etsimässä

Palkokasvit päiväkirjassa, osa II

Ajankohtaista

Demeter_2020_4.jpg

Demeter 4/2020

Myrsky heiluttaa puita ja niiden oksat hakkaavat toisiaan vasten, ainakin metsässä. Jos puut ovat tarpeeksi tiheässä, ne auttavat toisiaan kuivien oksienirrottamisessa. Ehkäpä mekin voimme toisiltamme melko hellästi karistaakuivahtaneita pinttymiä tai muita luutuneita ajatuksia, silloin rakentuisi uutta.

SISÄLTÖ

Pääkirjoitus

Korona ja biodynaaminen maatalous

Rytmi on liikettä

Pikalähtö juurileivontaan

Näkeminen haasteena III

Biodynaaminen viljely, ravitsemus...

Pyralidijäämät puutarhurien kiusana

Demeter-ehdot kiristyvät

Demeter-tuotannon periaatteet

Hermannilta heinään

Ajankohtaista

Demeter 1 / 2021

Itse tehty multa — onnistuisiko?

Demeter-liiton tuotantosäännöissä on tiukennettu ja tarkennettu kaupallisten lannoitteiden käyttöä. Samaa mietitään myös kaupallisten kasvualustojen suhteen. Nyt olisi hyvä hetki viritellä erilaisten kompostien ja multaseosten tekotaitoa. Demeter-lehdissä 4/2007 ja 1/2008 julkaistiin oman taimimullan teko-ohjeita kyselyihin ja kirjallisuuteen perustuen viljelijöille ja myös kaupunkilaisille. Humuskampanjan myötä olemme miettineet miten kaupungissakin kukin voisi edistää humuksen syntymistä ja parantaa luontosuhdettaan. Oma kukkamulta voisi olla yksi askel. Niinpä päätimme julkaista ko. artikkelin uudelleen uutta lukijakuntaa varten ja entisten muistinvirkistykseksi.

Sisältö:

Pääkirjoitus

Taimimulta biodynaamisella tilalla

Meidän ruokamme

Tottilan kurssikeskuksen työ

Säteily, robottimehiläiset ja 5G

Tähdet

Kuvakorttien avulla yrttejä tunnistamaan

Tapahtumakalenteri

Hanketukihakemus

Demeter 2/2021

Luulen kuulevani tulevaisuuden kutsun maan alta nousevana, joka talkoohengen lailla se kutsuu meitä yhteistyöhön luonnon ja ihmisten kanssa. Manfred Klettin esitelmistä tehdyssä kirjassa "Viljelijän haasteet" lääke hankalaan yhteiseloon on antroposofian opiskelu, sillä sieltä saa ideoita, jotka kohottavat irti päivän rutiineista. Voit kenties silloin kuulla ja nähdä ympärilläsi sen, mikä kannattelee tulevaisuudessa.

Sisältö:

Pääkirjoitus

Vihanneslajikkeiden jalostus

Biodynaamisten tuotteiden laatu

Jatkojalostuksen periaatteet

Biodynaamisen viljelyn johdantokurssi

BIOFACH 2021

Kumppanuusmaatalous Norjassa

Tanssia tulen kanssa

Lajirunsaus biodynaamisilla tiloilla

Näkeminen haasteena IV

Sielunvoimat puntarissa

Osuuskunta Ciriksen kirjauutuus

Suomen luonnon päivä

Tapahtumakalenteri

Demeter 3 / 2021

Ihmetellen kesän satoa ja uutisvirran kuohuja, totean että vakavaksi ilme menee maailman menoa katsoessa. Kun kuulen ihmisten pyrkimyksiä kannatella uutta ja tulevaa, havahdun tunteissani.

Sisältö:

Pääkirjoitus

Toukolan uusi puoti

Palkokasvit päiväkirjassa III

Rikkakasveja laskettu 60 vuotta

Tuoksuiko kukkaset tuhannet

Klett ja biodynaamisen maatal. olemus

Sukellus väriin

Tähdet

Jens-Otto Andersen

Elävyys- elämänvoima

Entsyymit

Maito, joka osaa puolustautua

Maatalouskurssin 9. painos

Ajankohtaista

Demeter 4 / 2021

Fyysinen valonsäde ei taivu kulman taakse, mutta tulevaisuudesta tulevan valon voi joskus aavistaa saapuvaksi tämän päivän kulman takaa. Se on henkinen valo, joka saa meidät toimimaan, etiäisen aavistus, jolloin huomaat tekeväsi jotain, käsität, että sillä on jokin merkitys,,, sitten se saattaa paljastua tulevana...

Sisältö:

Pääkirjoitus

Biodynaamisten tuotteiden laatu

Tiedämmekö, minne olemme menossa?

Tähdet

Humuskampanja

2. Biodynaaminen tutkimusseminaari

Biodynaamisen viljelyn johdantokurssi

Organic World Congress 2021

Fenolit ja paikalliset kuoleentumiset

Tapahtumat

Demeter 1/ 2022

Tässä lehdessä Kari Järvinen kertoo Goethen merkityksestä kulttuurillemme. Kuinka kasvin muodonmuutoksen havainnointi vaatii elävyyttä ajattelussakin, ja mitä siitä on seurannut koko elinympäristöllemme, kun jäykistymme mekanistiseen ajatteluun. Kari Järvinen esittelee myös preparaattikasveista ja niiden keräämisestä kertovan kirjan.

Antti Hovi kertoo erinomaisen perinpohjaisesti maannoksista. Ilolla luimme sitä molemmat Pirkon kanssa eikä kumpikaan halunnut lyhentää sanaakaan, vain vähän pyysimme selvittelyä muutamille asioille. Terveyden monet kasvot ja Typpilannoitteet- kun asiat ovat liian hyvin on käännetty Jens-Otto Andersenin Vitality — from soil to stomach –kirjasta. Antti Hovi myös esittelee Jens-Oton uuden kirjan, joka on biodynaaminen opas ruuan laatuihin.

Pääkirjoitus 3

Goethen jalanjäljillä 4

Preparaattikasveja vaalimaan 6

CSA 7

Terveyden monet kasvot 8

Typpilannoitteet 10

Biodynaamisten tuotteiden laatu 12

Maannos muutakin kuin podsolia 16

99 vuotta "Koberwitzin impulssista" 24

Punamultia ja muita maannoksia 25

Ajankohtaista 26

Demeter 2/ 2022

Kevät on onneksi jo todella pitkällä pohjoisessa, etelässä on jo lehden ilmestyessä kesä. Toivottavasti olette, hyvät lukijat, saaneet sormet multaan ja kävelleet paljain jaloin metsässä. Saimme lehteen Humuskampanjan kautta pari haastattelua. Linnéa Taivasmaa, joka on harjoittelijana Rekolassa Ahlmannin opintojensa osana, haastatteli Oskari Pikkaraista ja Joona Rekolaa, jotka kertovat aina ajankohtaisesta aiheesta, erilaisista komposteista ja niiden valmistamisesta ja hoidosta..

Pääkirjoitus 2

Juhlavuosi lähestyy 3

Bioaktiivinen kompostointi 4

Joona ja peltokomposti 6

Demeter 3/ 2022

Näkeminen haasteena VII, Värimaailma kutsuu, kertoo Kari Järvinen tässä lehdessä vieden uuden näkemisen luo, jos innostusta löytyy. Mitä on biodynaaminen maatalous, on Antti Hovin kirjoitus, ja toisena hänen kirjoituksenaan on historiallinen katsaus kauas menneisyyteen: Georgica-nimisenä. Hänen omakohtaisia havaintojaan maataloudesta Suomessa ja Englannissa kertoo perustavan laatuisista muutoksista siellä sekä Suomen maataloudessa viimeisten vuosikymmenten aikana. Ueli Hurter kirjoitti vehnästä ja sen merkityksestä tämän kesän Circular-kiertokirjeeseen. Syksy on viljauutisten aikaa. Olly Donnerin elämää ja biodynaamisen liikkeen alkuaikoja on kerrottu kirjassa, jonka Tiina Loviisa Solbär esittelee. Myös kahvin olemuksesta on kai kaikilla joku tuntuma. Nyt eri laaduista sekä paahtamisen saloista on kerrottu Paahtimo papu- artikkelissa. Muistokirjoitus Niels Stokholmista, jossa Päivi kertoo tanskalaisen konkarin elämästä. Hän on ollut vahva vaikuttaja ja innostaja biodynaamisessa liikkeessä Pohjolassa. Tässä lehdessä esitellään vielä edellisten talvipäivien satoa tiivistelmänä: Matkalla kohti ilmakehä/ piiri-laatua on Jean-Michel Florinin kirjoitus, joka löytyy myös edellä mainitusta Circulasta eli Rundbriefistä.

Pääkirjoitus 3

Paahtimo Papu satsaa laatuun 4

Kohti atmosfääristä laatukonseptia 8

Mitä on biodynaaminen maatalous? 10

Draama vehnän ympärillä 14

Vain muutos on pysyvää 18

Mitä oli maanviljely 2000 vuotta sitten? 22

Olly Donnerin kiehtova elämä 23

Värimaailma kutsuu 24

Niels Kristen Stokholm 25

Ajankohtaista 26

Demeter 4/ 2022

Lannoittamisen koko laajuuden käsittämiseen liittyy Manfred Klettin Eläköön komposti-kirjassa julkaistun artikkelin mukaan idea maatilasta yksilönä ja se käsitettynä ihmisolemuksen jäsentymisen kautta. Maatilaa voidaan hänen mukaansa lannoittaa neljällä tasolla aivan kuten ihmisminä lannoittaa itseään ja olemuspuoliaan..

Pääkirjoitus 2

Ketterä Venus 3

Tapolan monipuolinen tilakokonaisuus 4

Demeter 1/ 2023

Helmikuun alkupäivinä oli mahdollisuus keskittyä Kansainvälisen biodynaamisen liikkeen suurtapahtuman antiin joko paikan päällä tai netissä. Kansainväliset Maatalouspäivät oli hybridi-tapahtuma. Noin 600 osallistujan joukossa oli meitä suomalaisia ilmeisesti viisi henkilöä paikan päällä.

Pääkirjoitus 3

Biodynaamiset kuidut ja tekstiilit 4

Jokainen ihminen on aarreaitta 14

Hedelmällinen peltomaa 19

Sokeat taikurit jalkojemme alla 20

Terve maa 21

Ja kaikki loput... 22

Miljoonat ahertajat 23

Vuoden teema 2023/24 23

Rikkaruohosta pääravinnoksi 24

Ajankohtaista 25

Demeter 2/ 2023

Tässä kesän ohuessa Demeter-lehdessä on kaksi erilaista artikkelia: Pirkko Okkonen ja Kirsi Keltti käänsivät Jens-Otto Andersenin jutun, luonnonmukaisen ja biodynaamisen ruoan elinvoimasta. Se on hänen kirjastaan Vitality — pellolta vatsaan, josta olemme julkaisseet suomennoksia jo mo nessa Demeterissä. Kari Järvinen esittelee E.F. Schumacherin ansiokasta, mutta heräävän surun voittamista vaativaa kirjaa, joka kertoo etenkin talousajattelusta ja teknologiasta sekä arvoista. Kirjailija pitää inhimillisyyden kehitystä kriiseistä selviämisen edellytyksenä, mihin voimme hyvin yhtyä.

Tapahtumakalenteri 2

Pääkirjoitus 3

Luonnonmukainen ja biodynaaminen ruoka 4

Suurin resurssi on ihminen 6

Demeter 2/ 2023

Syksyllä on oma luonne. Minusta se kysyy minulta, oletko itsesi kanssa sinut. Mikä oli kesän anti sinulle, minkä kanssa iloitset tai raivoat tai mihin nojaat tyytyväisenä? Syksyisin on antroposofi enpiirissä tapana puhua rohkeudesta.

Pääkirjoitus 3

Ravinnon dynaamisuus 4

BING-seminaari Suomessa 6

45 vuotta DOK-koetta 12

100 vuotta biodynaamista maataloutta 17

Perunan lannoituskoe 18

Kompostin typpihävikki 20

Biodynaamisen viljelyn taide 24

Ihmeellinen maaperämme 26

Ajankohtaista 27

Demeter 4/ 2023

Seitsemäntoista vuotta sitten Demeter-lehti oli 42-vuotias ja silloin Biodynaaminen yhdistys täytti 60-vuotta. Numeron 4/2006 toisena artikkelina oli Annelies Schöneckin kirjoitus viljan historiasta. Lukijat oppivat tuntemaan myös hapattamisen salat mm. hänen hienojen kirjojensa avulla, kuten Itu.

Oy:n tarinasta voi lukea..

Pääkirjoitus 2

100-vuotta biodynaamisesti 3

Erkki Olavi Strandén 9

Eläköön globalismi 10

Tähdet 12

Itu Oy 14

Talvikasvio 18

Demeter 1/ 2024

Tässä lehdessä Janne Länsipuro kertoo artikkelissaan Pieneliöt ja me aatteitaan suolistosta ja ravinnonlaadusta. Jean Michel Florinin kirjoitus Luonnossa esiintyvien ja inhimillisten yhteisöjen muodostuminen on saatu Goetheanumin maatalousosaston kiertokirjeestä 124, joka tuli viime jouluna. Samasta kirjeestä on myös Christof Klemmerin kirjoitus Maisemien ja maatilojen yksilöllistymisestä. Sunnuntaitunnelma on Maria Murron runo luonnon kokemisesta. Kari Järvinen esittelee kirjaa, jossa käsitellään kuolemaa elämässä.

Pääkirjoitus

Pieneliöt ja me

Inhimillisten yhteisöjen muodostuminen

Maisemien ja maatilojen yksilöllistyminen

Sunnuntaitunnelmia

Kuoleman kohtaamisesta

Mihin Demeter-lehti pyrkii?

Katsaus

Painovirhepaholainen

Laillistettua eläinrääkkäystä munatehtaissa

Luonnon mausteputiikki

Maapallo elävänä olentona

Tapahtumakalenteri

Demeter 2/ 2024

Nyt vihdoin lopulta kesän alkavassa lämmössä voisi ajatella, että ihmisten tuntemat vihat synnyttävät kylmyyttä ilmakehässä. Näin muistan lukeneeni Steinerin joskus lausuneen. Kevään kylmäjaksojen saapuminen vielä lämpimien ilmojen jälkeen oli yllättänyt monet täällä ja samalla on tuskaista seurata maailmalla pursuavaa vihanpitoa ja sotia..

Pääkirjoitus

Sadan vuoden jälkeen

Sisäinen muuntuminen

Oppimista ja kysymyksiä elämästä

Green City Farm

Rudolf Steinerin virikkeet mehiläishoitoon

Viljelijän rooli

Voikukka ja siankärsämö

Tapahtumakalenteri

Demeter 3/ 2024

Tässä lehdessä on esimerkkejä pitkäaikaisesta innostumisesta ja eriksiantamattomasta sinnikkyydestä. Esimerkiksi Juchowon tila Puolassa, josta Sari Kalliokoski ja Pirkko Okkonen kirjoittavat. Viime kesän alussa oli 100-vuotisjuhla tapahtumiin liittyen myös Demeter-liiton jäsenkokous Puolassa, sieltä on Sari Kalliokosken raportti. Saamme lukea lisää Marita Jauhiaisen ja Pirkko Okkosen käännöksiä Rudolf Bindin ja Ueli Hurterin kirjasta Biodynamisch. Biodynaamisen viljelyn ja luomun historiaa on tutkinut Sampsa Heinonen. Laura Krook kertoo, että Tottilan tilan vaiheista on tulossa kirja.

Pääkirjoitus 3

Juchowo 4

Demeter-liiton jäsenkokous 8

Kylvetään tulevaisuutta 10

Maatalouskurssin vaikutuksen historiasta 12

Tulossa: Tottila-kirja 15

Biodynaaminen viljely 16

Maatalous ja pankkitoiminta 20

Yhteisvastuun talous 22

Maatalouskoneinsinööristä maisemanhoitaja 25

Tapahtumakalenteri 28

Demeter 1964-1978

Historian siipien havinaa! Vanhojen Demeter-lehtien sisällöt löytyvät nyt skannattuina tiedostoina, jotia voi tila nettikaupastamme.

Demeterien sisällöt 1964_1978- tiedostosta löydät listan vuosien 1964-1978 Demeter-lehtien sisällöistä.

Voit tilata tietyn lehden pdf-version kirjoittamalla ostoskorissa lisätietoja- kohtaan lehden numeron ja vuosiluvun. Lehti lähetetään sähköpostiisi 1-3 vuorokauden sisällä tilauksesta. Yhden lehden hinta on 2,50 €.

Demeter 1979-1993

Historian siipien havinaa! Vanhojen Demeter-lehtien sisällöt löytyvät nyt skannattuina tiedostoina, jotia voi tila nettikaupastamme.

Demeterien sisällöt 1979_1993- tiedostosta löydät listan vuosien 1979-1993 Demeter-lehtien sisällöistä.

Voit tilata tietyn lehden pdf-version kirjoittamalla ostoskorissa lisätietoja- kohtaan lehden numeron ja vuosiluvun. Lehti lähetetään sähköpostiisi 1-3 vuorokauden sisällä tilauksesta. Yhden lehden hinta on 2,50 €.

Demeter 1994-2008

Historian siipien havinaa! Vanhojen Demeter-lehtien sisällöt löytyvät nyt skannattuina tiedostoina, joita voi tila nettikaupastamme.

Demeterien sisällöt 1994-2008 tiedostosta löydät listan vuosien 1994-2008 Demeter-lehtien sisällöistä.

Voit tilata tietyn lehden pdf-version kirjoittamalla ostoskorissa lisätietoja- kohtaan lehden numeron ja vuosiluvun. Lehti lähetetään sähköpostiisi 1-3 vuorokauden sisällä tilauksesta. Yhden lehden hinta on 2,50 €.