Biodynaamisen viljelyn Demeter-opintopiiri starttaa 10.-11.10.2009 Labbyssä ja Majvikissa
Syksyllä 2010 alkaa Saaren maatalous- ja puutarhakoulussa Mäntsälässä (KEUDA) puutarha-alan ammattitutkintoon johtava biodynaaminen- ja luomukoulutus (kunhan saadaan 12 oppilaan ryhmä kasaan).
Tätä odotellessa starttaa nyt 'Demeter-opintopiiri', jossa perehdytään biodynaamiseen maan- ja luonnonhoitoon yhtenä viikonloppuna kuussa, jollakin biodynaamisella tilalla.
Opintopiiri toimii halukkaille johdantona syksyllä alkaviin opintoihin ja varsinkin yhdessä 2010 kasvukaudella tapahtuvan harjoittelun kanssa mahdollistaa tutkinnon joidenkin osien suorittamisen näyttöjen kautta heti opintojen alussa.
Opintopiiriin voi yhtä hyvin osallistua myös ilman aikomusta jatkaa tutkintoon johtaviin opintoihin KEUDAssa.
Ensimmäinen tapaaminen järjestetään kahdella tilalla Itä-Uudellamaalla, Labbyssä (Pernaja) ja Majvikissa (Sipoo).
Teemana on maa, sen työstäminen ja olemus. Labbyssä tehdään taimimultaa kevättä varten ja Majvikissa käänetään maata talvea vasten. Labbyssä tutustutaan lisäksi maanmuokkaus koneisiin ja Majvikissa muovaillaan savea Snellman-Korkeakoulun kuvataideopettajan Marja-Leena Immosen johdolla.
Lauantain ohjelma: 10.00 Aloituskahvit Kaarnarannassa- intro ja materiaalin jako, Pirkko Okkonen
11.00 Hevosenlannan siirto - Kaarnarannasta Labby'yn
12.00 Kompostiaumojen rakennus - Kasvihuoneet Labby
13.45 Ruoka
14.30 Teoriaa, Pirkko Okkonen
15.00 Kompostiaumojen rakennus
16.00 Maanmuokkauskoneiden esittely, Juha Näri
Sunnuntain ohjelma tarkentuu ja ilmoitetaan lauantaina.
Ajo-ohje Labbyn Kaarnarantaan (Helsingin suunnasta) alla. Yhteiskyytejä voi kysellä allekirjoittaneelta. Isnäsiin ei valitettavasti pääse lauantaina julkisilla, mutta Pernajan Vanhakylän pysäkeiltä (n. 12 km) voidaan noutaa.
ajo-ohje Kaarnarantaan (Edöntie 142, Isnäs):
-Moottoritietä (7 / E18) Porvoon ohi liittymään 63 (Ilola-Sannainen)
- Rampin alapäästä oikealle (Sannainen)
- Noin 1,5 km jälkeen T-risteyksestä vasemmalle (Isnäs 11)
- Isnäsissä T-risteyksestä vasemmalle (Vanhakylä, tie 1580)
- N. 100 metrin päästä oikealle (Edöntie)
- Kaarnaranta on Edöntie 142, keltainen talo sahan portin oikealla puolella
Ilmoittautuminen ei ole välttämätöntä, mutta suotavaa.
Opintopiirin seuraava kokoontuminen on 14.11. Saharin tilalla, Mäntsälässä. Teemana tuolloin maatailakokonaisuus ja kotieläimet.
Ystävällisin terveisin,
Janne Länsipuro
Koulutusvastaava
Biodynaaminen yhdistys ry
040 740 84 45